Poika, joka muistutti sosiaalisten taitojen tärkeyden

Poika, joka muistutti sosiaalisten taitojen tärkeyden

Koiran kanssa metsälenkillä meitä vastaan käveli teinipoika. Hän oli ehkä neljäntoista, pitkähkö tukka ja vaatetus nykymuodin mukaista. Kädessä puhelin, katse alaviistoon painunut.

Lähestyimme koiran kanssa tätä meille entuudestaan vierasta poikaa väistellen vuoronperää lähes maassa asti roikkuvia kuusenoksia. Parin metrin päässä poika nosti katseensa näytöltä, katsoi minua silmiin ja hihkaisi reippaasti “Moi!”. Tyystin hämmentyneenä mutisin jotain takaisin.

En usko, että olin siinä tilanteessa ainoa, joka mietti, että joskus aikuiset on supernoloja.

Sosiaaliset taidot kunniaan

Tämä arvokas kohtaaminen ajoi pohtimaan sosiaalisten taitojen merkitystä. Väittäisin, että itsekin olen melko hyvä muiden kanssa mutta yllättävät tilanteet voivat viedä kielen solmuun.

Tämä reipas poika, joka tervehti tuntematonta aikuista keskellä kukkivien havupuiden metsää, kantaa mukanaan arvokasta sosiaalisten taitojen arsenaalia. Yksi reipas tervehdys voi avata uusia mahdollisuuksia. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja tämän pojan palkkaisin välittömästi jos olisi sattunut kesätöitä pyytämään. Ja jos minulla sellaisia sattuisi olemaan.

Välillä oma poika kyseenalaistaa opiskelun merkityksen. Ei viitsisi harjoitella vaikeaa kasin kertotaulua tai päntätä enkun sanalistaa. Kukkia, lintuja, jokia ja niiden nimien opettelua. Kukapa vanhempi ei joskus olisi tsempannut jälkikasvuaan opintiellä.

Vaikka on tärkeää opiskella ja hankkia itselleen ammatti, on silti jotenkin huojentavaa muistaa, että ei kirjaviisaus ole ainoaa viisautta. Eikä kaikkia taitoja opita koulun kirjoja tavaamalla. Sosiaalisilla taidoilla voi paikata montaa aukkoa vaikka toki sivistyksen perusta pitää olla kunnossa. Nämä taidot ratkaisevat ensivaikutelmassa ja ne jäävät mieleen. Ei niinkään ne, muistaako jokaisen suomalaisen joen tai linnun nimen vaan se, osaako tervehtiä reippaasti ja katsoa silmiin.

Sosiaaliset taidot ja hyvät käytöstavat – kiitos, anteeksi ja lakki pois pöydästä – vievät elämässä pitkälle. Tai vaan ihan “Moi!”, keskellä keväistä havumetsää, takaisin mutisevalle tuntemattomalle.

Back to Top