Yksinkertainen 2019

Yksinkertainen 2019

Olen parina vuonna aiemmin päättänyt alkavalle vuodelle jonkin teeman eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Mietin pitkään tarpeeksi hyvin kuvaavaa aihetta ja pitkällisen

Akku täyteen hyggeillen

Akku täyteen hyggeillen

Taivas on harmaa ja tuhnuttaa jotain. Lähden töihin pimeällä ja tulen takaisin samassa valossa, on kuin säkissä eläisi. Aamulla nukuttaa ja päivällä torkuttaa,

Nyt keksin mikä somessa tökkii

Nyt keksin mikä somessa tökkii

Olen jo kyllästymiseen asti paasannut somelakon merkityksestä itselleni ja lupaan pitää siitä hetkeksi taukoa. Siis paasaamisesta, sillä oivalsin äsken yhden tärkeän syyn

Sometauolla jälleen

Sometauolla jälleen

Kesälomani päättymisestä on vasta kaksi kuukautta vaikka tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Töissä on käynnissä monia upeita juttuja, jotka menevät kovaa kyytiä eteenpäin. Hektinen arki tempaa mukaansa ja viikot vierivät ohi perjantaista perjantaihin. Se on mun lempipäivä – vähän kuin vuodenajoista kevät kun ihana

Neljä vinkkiä tietoiseen läsnäoloon

Neljä vinkkiä tietoiseen läsnäoloon

Syksyn tullen olo on ristiriitainen. Samaan aikaan kun luonto valmistautuu pitkään lepojaksoon, on työelämässä vasta käynnistymässä kesälomien jälkeinen aikakausi. Seuraavaan hulppeaan lomaan

Digitaalinen päiväkirja – siis mikä?

Digitaalinen päiväkirja – siis mikä?

Olipa huippua saada edellisen postauksen jälkeen viesti ihanalta työkamulta, joka innostui tekstin myötä digipäiväkirjasta. Ajattelin, että ehkä joku muukin on miettinyt mistä on kyse eli tässä homma tiivistetysti ja muutama omakohtainen vinkki. Digitaalisen päiväkirjan voi perustaa mille tahansa muistiinpanosovellukselle, joka kulkee puhelimessa, tabletissa ja/tai läppärillä.

Kupliinsa tukehtuneet

Kupliinsa tukehtuneet

Elämme suurien kuplien ajanjaksoa. Samaan aikaan kun puhumme käsillä olevasta seuraavasta teollisesta aikakaudesta, olemme ihmisinä eksyneet suureen virtuaalielämän metsikköön. Näin kesäloman kynnyksellä

Se oikean elämän Neymar

Se oikean elämän Neymar

MM-väki kohisi eilen brassifutaaja Neymarin filmatessa kentän laidalla. Sen verran lajista tiedän, että mitä paremmin kentällä näyttelee, sitä varmemmin saa vastustajan kortin nousemaan.

Näin kasvatat onnellisuuden siemeniä

Näin kasvatat onnellisuuden siemeniä

Kävin poimimassa vanhasta blogista muutaman vinkin, jonka perusteella eräs lukija kerran leimasi mut vähän tärähteeksi. Mikäs siinä, ihminen katsoo elämää eri lasein. Lue ja päättele itse onko kaikki inkkarit kanootissa vai jäikö joku heistä rannalle. Miten kehittää positiivista ajattelua ja kuinka omaa mieltä voi harjoittaa

Ajatukset eivät ole totta

Ajatukset eivät ole totta

Ajatukset vaikuttavat suuresti siihen mitä teemme ja tunnemme. Ne kulkevat omia polkujaan vaeltaen toisinaan salamannopeasti ja toisinaan junnaten paikoillaan. Olen saanut itseni

Onnenpotkuja odotellessa

Onnenpotkuja odotellessa

Jokainen meistä tuntee jonkun, jolla tuntuu olevan aina sairaan hyvä tuuri. Tiedäthän, sellainen joka voittaa peleissä keskimääräistä useammin, onnistuu yleensä yrityksissään tai

Back to Top