Arvomaailman huippu

Arvomaailman huippu

Olen tainnut aiemminkin kirjoittaa siitä, kuinka mua ahdistaa sellainen elämäntyyli, jossa tuodaan omaa ammatillista minää vahvasti esiin ja korostetaan omaa työnantajaa, koulutusta tai hankittua ammattitaitoa.

Tehdään ihan alkuun selväksi, että mä tykkään tosi paljon mun työstä. Asiat, ihmiset, vapaus, hektisyys ja toisinaan rauha. Näistä olen hullun kiitollinen ja arvostan suunnattomasti kaikkia mahdollisuuksia, joita olen saanut.

Mutta se, että mukava ja antoisa työ on joidenkin elämän keskipiste, on mun mielestä tosi surullista. En koskaan haluaisi profiloitua pelkästään viestinnän ammattilaiseksi. Joku googlettaessaan mun nimeä löytäisi sieltä vain työhön liittyvää sisältöä. Se on ehkä joidenkin tavoite mutta mulle se olisi suunnilleen surullisuuden huipentuma. Perhe, hyvinvointi, koti, liikunta ja ravinto. Siinä on mun arvomaailman huippu.

Tietysti työ on tärkeässä roolissa ja huomaan usein punnitsevani itseä työminäni kautta. Kuinka olen onnistunut hankkeessa tai tehtävässä, miten hyvin selvisin jostain työhaasteesta. Asiat jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa ja niiden selättäminen vaatii todellisia ponnisteluja. Mulle se kertoo sen, että haluan tehdä parhaani ja kehittyä aina vain paremmaksi. Aivoja ei pysty kääntämään offille, ja onneksi ei voikaan – usein parhaat ideat syntyy jossain ihan muualla kuin työpöydän äärellä.

Olen myös sulkenut somekuplastani monta mukavaa työkaveria. Nimittäin aina kun näen jonkun heistä, työ ryömii salakavalasti mieleen. Ei se ole niiden ihmisten vika, tai kenenkään vika alkuunkaan. Se on mun mielessä oleva vinksahtama, joka haluaisi pakottaa aivot toimistotyörytmiin siinä onnistumatta.

Mutta onneksi on töitä, enkä missään nimessä halua valittaa varsinkaan nyt kun moni on menettänyt elantonsa. Toivoisin vain, että työlleen elävät havahtuisivat punnitsemaan omia arvojaan ja laittaisivat perheen ja muut tärkeät ylimmälle sijalle. Mikään työ ei ole korvaamaton mutta rakkaimmat ovat.

2
Back to Top