Pysy kotona

Pysy kotona

Kello soi seitsemältä aamulla. Tuntuu, kuin olisin vasta ummistanut silmäni. Kellojen siirtely on yksi typerimmistä asioista mitä tiedän.

Kapuan rappuset alakertaan, laitan koiralle aamuruuan ja pistän insuliiniannoksen. Napsaisen kahvinkeittimen päälle. Odottelen tovin, että tuplaespresso valmistuu ja laahustan ison kuppini kanssa olohuoneeseen. Avaan iPadin ja aamun lehdet. Ulkona sataa.

Kello lähestyy kahdeksaa ja on aika aloittaa päivän työt. Heitän kotihousut jalkaan ja villapaidan niskaan, pesen hampaat ja raahaudun viereiseen huoneeseen. Juon aamusmoothieni ja toisen kupin kahvia. Katson työpöytäni äärestä ulos, naapurin ukko on koiransa kanssa lenkillä. Edelleen sataa.

Kello lähestyy puolta päivää ja on aika syödä lounasta. Lämmitetään eilisen päivän jämät ja juodaan jälkiruuaksi kahvia. Neljän metrin päässä oleva työpöytä kutsuu pian takaisin.

Kahden maissa on taas nälkä, kotona oleva puoliso keittää teetä. Mutustan eväät kesken palaverin. Tarkastan jatkuvasti, että mikrofoni on kiinni. Naapurin ukko on koiransa kanssa pihalla, vieläkin sataa.

Yritän johdattaa oman koiran ulos. Se ei halua, inhoaa sadetta. Ymmärrän.

Kello tulee neljä, päivän viimeinen kokous on ohi. Rötkötän työpöydän viereisellä nojatuolilla. Silmät ristissä, pää sumussa. En todellakaan pidä kellojen kääntelystä.

Tehdään perheen kanssa ruokaa ja istutaan yhdessä pöydän ääreen. Vaihdetaan kuulumiset. Pihalla on harmaata, sade ropisee kattoon. Sivusilmällä huomaan naapurin ukon jälleen kerran.

Olen laskenut, että keittiöstä olohuoneeseen on noin 10 askelta. Kello tulee kuusi ja mittari näyttää noin 1500 askelta. Jos jaksaisin, laskisin kuinka monta kertaa olen tänään kävellyt keittiön, olohuoneen ja työhuoneeni väliä. Sen sijaan katsotaan perheen kanssa kaksi jaksoa Netflixin hömppää. 

Kello tulee kahdeksan. Koiralle ruoka ja piikki. Se ei vieläkään halua ulos. Luulisi jo olevan hätä. Nuokun olkkarin sohvalla ja katson pihalle. Mikään ei ole muuttunut. Ukko ja koira. Sataa.

Back to Top