Ikävä painaa – sometauko kääntää toisen posken

Ikävä painaa – sometauko kääntää toisen posken

Takana on nyt viisi viikkoa sometaukoa ja huomaan uuden tunteen painavan rintalastassa. Aiempina taukoina olen kyllä pohtinut mitä kuuluu tutuille, ystäville ja perheenjäsenille, joiden kanssa pääasiallinen yhteydenpitokanava some on. Nyt tunne on ottanut askeleen syvemmälle – ikävä alkaa painaa.

Kerroin aiemmin sisaruksistani, jotka molemmat olivat tahoillaan ulkomailla. Meidän keskinäinen muu yhteydenpito on jäänyt arjen askareiden alle, somen kautta on helppo vaihtaa muutama sana tai reaktio. Huomaan miettiväni oliko heillä mukavaa, millaiset säät olivat, oliko loma odotusten mukainen.

Tuntuu, kuin olisin piilottanut seinällä pimeänä roikkuvasta televisiosta kaukosäätimen. Houkutteleva sisältö on niin lähellä mutta silti kovin kaukana.

Ymmärrän nyt valtavan paljon paremmin yksinäisiä ihmisiä, joille internet ja sosiaalinen media tarjoaa valtaväylän toisiin ihmisiin. Antaa keinot muuttaa arkipäiväistynyt ikävä siedettäväksi kaipuuksi. Rikkoo hiljaisuuden ja tuo maailman käden ulottuville.

Siksi somea ei voi yksistään moittia. Okei, en kai ihan niin ole koskaan tehnytkään mutta joinain hetkinä olen kyllä suhtautunut siihen sokean yksipuolisesti.

Oikeastaan tästä alkuvuoden ihmiskokeesta alkaa tulla yhä kiinnostavampi ajan myötä. Samaan aikaan kun ikävöin ja haluaisin käydä kurkistamassa kuulumiset, tunnen ylpeyttä kovasta tahdonvoimastani ja päättäväisyydestäni. Vielä ollaan tunteissa kuitenkin vahvasti plussan puolella enkä koe itseäni millään mittarilla yksinäiseksi, joten paussi jatkukoon. Ainakin toistaiseksi.

Taidankin laittaa viestiä ja kysyä lomakuulumiset.

2
Back to Top