Miksi kukaan lukee blogeja?

Miksi kukaan lukee blogeja?

Olen blogannut säännöllisesti noin 10 vuoden ajan vaikka ensimmäisen blogin avasin jo vuonna 2005. Se oli reissublogi, jonka isoksi harmiksi poistin eräässä elämänvaiheessa. Siellä oli tarinat tosi monelta reissulta. Vuonna 2011 tuli Aamutuuli.com ja myöhemmin tämä sivu.

Mulla ei ole minkäänlaista intressiä kaupallisiin yhteistöihin ja se oli yksi syy miksi jättäydyin pois Poikien Äideistä. Heille kaupallisuus on luonnollisesti tärkeä osa liiketoimintaa mutta omiin arvoihin se ei vaan istunut. En halua olla kirjoittaja, joka myy ajatuksensa vaihdossa jostain hyödykkeestä. Ei siellä mikään pakko ollut tehdä kaupallista yhteistyötä mutta krtiitisesti niihin suhtautuvana olin jokseenkin outolintu muiden joukossa. Tältä ainakin tuntui. Nyt tiimi on laajentunut uusilla kirjoittajilla ja hyvä niin.

Mun mielestä on täysin absurdi ajatus, että saisin Ellokselta ilmaiset juhlavaatteet, joita sitten esittelisin täällä ja somessa. Kuka haluaa kimaltelevaa pikkumekkoa niin paljon, että on valmis lähtemään tähän rumbaan? Muutama ainakin, mitä nyt Instassa on viime aikoina tullut vastaan. Mutta en tietenkään tuomitse ketään, kukin tyylillään.

Ja tietysti tämä kyseinen yritys oli nyt vaan esimerkki, eivät ne mulle upeita mekkoja lähettäisi, ehkä jotain kauratyynyjä korkeintaan.

Tiedän varsin hyvin, että menestyvällä sivustolla pitää aina olla jokin funktio, joku oma juttu. Punainen lanka mistä sivun tunnistaa. Oli se sitten sisustus, fitness tai vaikkapa vanhat autot. Sen sijaan omat sivustot on aina olleet monivivahteisia sekametelisoppia. ”Everything comes and goes” taitaakin olla aika kuvaava nimi.

Luen itse tosi vähän blogeja ja mietin aina, miksi miksi ketään kiinnostaisi tuntemattoman horinat? Kuinka ihmeessä kukaan eksyisi tänne tai johonkin muuhun blogiin? Mutta miksi ihmiset selaavat Facebookia? Samasta syystä selataan blogeja.

En halua varastaa kenenkään aikaa turhanjoutavilla jutuilla, joihin totuuden nimissä tämä teksti kyllä taitaa kuulua. Mutta onhan lukijallakin vastuu, täältä pääsee nopeasti pois.

Kynnys kirjoittamiseen kasvaa vuosi vuodelta korkeammaksi. Kirjoitan töissä usein ja vaadin niiltä teksteiltä todella paljon. On hassua, että omalle pienelle sivulle on paljon vaikeampi tuottaa tekstiä kuin suuren organisaation julkaisuun.

Että tällainen pohdinta tällä kertaa. Jokavuotinen homma, joka on kuin vesilätäkkö, jonne astun valkoisilla kesätennareillani. Ne kastuu, muuttuu rusehtaviksi ja tuntuu hetken kurjalta. Sitten pääsen kotiin, heitän kengät pesukoneeseen ja ne on taas kuin uudet. Yksi mäki enemmän kuljettuna, muutamaa oivallusta viisaampana.

Kiitos kun luit, kiitos kun olet.

Back to Top