Valkoisilla tennareilla vesilätäkössä

Noin kerran vuodessa pohdiskelen blogini olemassaolon tarkoitusta. Jaksan aina tuolloin ihmetellä, miksi olen jo yli 10 vuoden ajan blogannut. Ensin oli reissublogi, jonka isoksi harmiksi poistin eräässä elämänvaiheessa. Siellä oli tarinat tosi monelta reissulta. Sitten tuli Aamutuuli.com ja myöhemmin tämä sivu. Jos mulla ei olisi blogia tai sivustoa, tuntuisi siltä, että jotain puuttuu. Ihan kuin mua ei olisi olemassakaan, jos ei olisi paikkaa mihin kirjoittaa.

Mulla ei ole minkäänlaista intressiä kaupallisiin yhteistöihin ja se oli yksi syy miksi jättäydyin pois Poikien Äitien yhteisöstä. Heille kaupallisuus on luonnollisesti tärkeä osa liiketoimintaa mutta omiin arvoihin se ei vaan istu. En halua olla kirjoittaja, joka myy ajatuksensa vaihdossa jostain hyödykkeestä. Ei siellä siis mikään pakko ollut tehdä kaupallista yhteistyötä mutta krtiitisesti niihin suhtautuvana olin jokseenkin outolintu muiden joukossa. Tältä ainakin tuntui. Nyt tiimi on laajentunut uusilla kirjoittajilla ja hyvä niin.

Mun mielestä on täysin absurdi ajatus, että saisin Ellokselta ilmaiset juhlavaatteet, joita sitten esittelisin täällä ja somessa. Kuka haluaa kimaltelevaa pikkumekkoa niin paljon, että on valmis lähtemään tähän rumbaan? Muutama ainakin, mitä nyt Instassa on viime aikoina tullut vastaan. Mutta en tietenkään tuomitse ketään, kukin tyylillään.

Ja tietysti tämä kyseinen yritys oli nyt vaan esimerkki, eivät ne mulle upeita mekkoja lähettäisi, ehkä jotain kauratyynyjä korkeintaan.

Tiedän varsin hyvin, että menestyvällä sivustolla pitää aina olla jokin funktio, joku oma juttu. Punainen lanka mistä sivun tunnistaa. Oli se sitten sisustus, fitness tai vaikkapa vanhat autot. Sen sijaan omat sivustot on aina olleet monivivahteisia sekametelisoppia. ”Everything” taitaakin olla aika kuvaava nimi.

Yksi voimakas ajatusmalli on epäilys siitä, miksi ketään kiinnostaisi. Kuinka ihmeessä kukaan eksyisi tänne? Luen itse tosi vähän blogeja, joten mietteeni tulevat varmaan sieltä. Mutta mitä sitten, miksi ihmiset selaavat Facebookia? Tämä sivu on tavallaan mun elämän somekavana, aivan sama kiinnostaako se ketään.

Toisaalta tästä kumpuaa jatkoa ajatukseen; miksi ylipäätään kirjoitan tänne kun rustaan tärkeimmät asiat kuitenkin päiväkirjaan?

En myöskään halua varastaa kenenkään aikaa turhanjoutavilla jutuilla, joihin totuuden nimissä tämä teksti kyllä taitaa kuulua. Mutta onhan lukijallakin vastuu, täältä pääsee nopeasti pois.

Kynnys kirjoittamiseen kasvaa vuosi vuodelta korkeammaksi. Kirjoitan töissä usein ja vaadin niiltä teksteiltä tosi paljon. On hassua, että omalle pienelle sivulle on paljon vaikeampi tuottaa tekstiä kuin suuren organisaation julkaisuun.

Että tällainen identiteettikriisi tällä kertaa. Jokavuotinen homma, joka on kuin vesilätäkkö, jonne astun valkoisilla kesätennareillani. Ne kastuu, muuttuu rusehtaviksi ja tuntuu hetken kurjalta. Sitten pääsen kotiin, heitän kengät pesukoneeseen ja ne on taas kuin uudet. Yksi mäki enemmän kuljettuna, muutamaa oivallusta viisaampana.

Kiitos kun luit, kiitos kun olet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.