Ilmastoahdistus turhauttaa

Melkein joka päivä mieleen juolahtaa jokin ajatus, jota olisi mielenkiintoista tutkia hieman enemmän ja lopulta kirjoittaa jokin näkökulma. Sitten tulee arki, joka pyyhkäisee mukanaan ja kirjoittaminen jää.

Viime aikoina ajatukset ovat pyörineet vastuullisuuden ympärillä. Töissä olen parin kuukauden ajan päässyt mukaan vastuuviestinnän ytimeen ja se on ollut opettavainen, ajatuksia herättelevä sekä koukuttava matka.

Samaan aikaan kun yksityishenkilöt potevat suurta ilmastoahdistusta ja tekevät toimia oman hiilijalanjälkensä pienentämiseksi, tulen yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että avaimet ongelmaan löytyvät yritysten taskuista. Organisaatioiden täytyy ottaa suurempi rooli kokonaisuudessa ja tehdä konkreettisia toimia asian eteen.

Kenenkään ihmisen ei pitäisi jättää tekemättä asioita, jotka tuottavat hänelle iloa ja lisäävät onnellisuutta vain siksi, että sillä on nanogramman kokoinen vaikutus ilmastokriisiin. Tietenkin jokaisen kannattaa suosia julkisia ja syödä lautasensa tyhjäksi, vastuuta ei voi ulkoistaa. Mutta kyse on valinnoista. Voisinko tehdä minulle tärkeitä asioita mahdollisimman vähän luontoa kuormittaen. Voisinko pitää yhden kasvisruokapäivän viikossa tai voisinko kompensoida lomalentoni. Ei niin, että jätetään kokonaan menemättä ja samalla hukataan upeita kokemuksia. Ilmastokriisin näkökulmasta yksittäiset ihmiset ovat muurahaisia maapallon kokoisessa keossa.

Melkein nolottaa myöntää mutta turhauttaa viestintä aiheen tiimoilta. Tuntuu, että asiasta meuhkataan niin paljon, että harvalla on enää uutta sanottavaa, uusia näkökulmia jaettavaksi tai ajatuksia jalostettavaksi. Paljon puhetta mutta vähän tekoja. Jos yritysten osalta vaakakupin vasemmalla laidalla on eurot sekä omistajien voitot ja oikealla vastuullisempi liiketoiminta, ei tarvitse kahta kertaa kysyä kumpi kuppi painaa enemmän.

Siksi ja juuri siksi yritysten pitää löytää tasapaino näiden välillä. Tehdä liiketoimintaa, joka ei tuhoa luontoa vaan pikemminkin auttaa sitä selviämään. Haluan uskoa, että jos yritykset ottaisivat edes pienet askeleet tähän suuntaan, oltaisiin jo pitkällä.

Kaikki kunnia keski-iän ylittäneille johtajille, moni teistä on tehnyt upeaa työtä. Yhtä moni kuitenkin elää haaleassa hattarassa uskaltamatta tehdä päätöksiä, joita tulevaisuus vaatii. Ehkä teidänkin arkenne vain ajaa kohti mukavuusaluetta kuten se itseäni tönii pois kirjoittamisen ääreltä. Totuus kuitenkin on, että emme voi jatkaa samalla tavalla kuin vielä pari vuosikymmentä sitten ja siksi tarvitaan rohkeutta tehdä asioita erilailla. Ajatella uudella tavalla, uskaltaa toimia ympäristön hyväksi. Löytää keinot, joilla yhdistetään kannattava ja vastuullinen liiketoiminta.

Jos vanhempi ikäpolvi ei tähän pysty, niin onneksi tulee uusi sukupolvi ja syrjäyttää teidät pian. Sen on moni nuori näyttänyt ja tulee vielä näyttämään. Onneksi meillä on valintoja.

Kuva: minä ja crossi. Mietin pitkään voinko hankkia savuttavaa kaksipyöräistä vai pitäytyisinkö perinteisessä maastofillarissa. Oikeutan huvini ja kompensoin päästöni käyttämällä pääosin julkisia työmatkoihin sekä syömällä luomulihaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.