Pomodoro-tekniikka

Kerroin edellisessä kirjoituksessa hyggeilystä eli vapaasti suomennettuna olemisesta, joka on tärkeä energiantuoja varsinkin keskellä pimeintä vuodenaikaa. Vaikka välillä olisikin ihana olla vaan 24/7, hallitsee monen arkea eräs toistuva rutiini – työ. Väsyneenä keskittymiskyky joutuu koville ja sitä helpottamaan on olemassa monia tekniikoita. Seuraavassa yksi sellainen.

Idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan tehokas. Ensin valitaan tehtävä, jonka haluaa saada tehdyksi. Jokin sellainen, johon täytyy paneutua hartaasti. Asetetaan ajastimeen 25 minuuttia ja kello käyntiin. Sitten täysi hööka ja keskittyminen meneillään olevaan asiaan. Jos mieleen putkahtaa jokin ajatus, sen voi kirjoittaa muistiin ja palata tähän myöhemmin. Kun kello soi, on ensimmäinen pomodoro suoritettu, nyt on aika pitää pieni tauko. Juoda kahvit tai käydä pihalla happihyppelyllä.

Kun aivot ovat saaneet muuta ajateltavaa, on aika jatkaa uudella 25 minuutin pomodorolla ja sitä seuraavalla huililla. Neljän pomodoron jälkeen pidetään pitempi, 20-30 minuutin tauko, jonka jälkeen aivot ovat jälleen valmiit uudelle neljän kierroksen pomodorolle. 

Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.