Ajatukset eivät ole totta

Ajatukset vaikuttavat suuresti siihen mitä teemme ja tunnemme. Ne kulkevat omia polkujaan vaeltaen toisinaan salamannopeasti ja toisinaan junnaten paikoillaan. Olen saanut itseni lukemattomia kertoja kiinni siitä, että pidän ajatuksia totena. Jos esimerkiksi epäonnistun askareessani, saatan ajatella olevani kyseisessä asiassa huono. Ja koska ajattelen näin, alan uskoa, että olen huono, koska epäonnistuin. Ajatus tekee mielelle tepposet.

Vaikka tosiasiassa ajatukset ovat vain mielen tulkintoja ja tapahtumia. Ne eivät ole todellisia eivätkä totta. En ole sitä, mitä ajatukseni väittävät. Ne ovat vain ajatuksia, eivät mitään muuta.

Pakko tehdä…

Kuinka usein olet huomannut ajattelevasi tai sanovasi ääneen, että nyt on aivan pakko siivota/tehdä töitä/käydä kaupassa/saada jokin asia päätökseen? Tämä ajatusmalli on tyypillinen, sillä on jotenkin helppo ajatella jonkin tehtävän olevan ”pakko”. Ajatukset yrittävät pakottaa meitä tanssimaan tahtonsa mukaan.

Tosiasiassa on hyvin vähän asioita, joita on pakko tehdä. Omalle pojalle olen joskus möläyttänyt, että elämässä on pakko vain kuolla, josta olen saanut muutaman kerran sen koommin kuulla. ”Äiti ei mun ole mikään pakko.” Ei niin.

Ajatuksiin vaipunut

Kirjoitin aiemmin vinkkejä, kuinka harjoitella tietoista läsnäoloa. Arjen hektisyydessä vaipuu helposti ajatusten automaattiohjaukselle. Tiedäthän sen tunteen, kun olet ajanut pitkää tietä ja vaipunut ajatusten syövereihin. Yhtäkkiä havahdut, etkä muista viimeisistä kilometreistä mitään. Sama voi käydä myös arjessa. Havahdut siihen, kun lapselta on lähtenyt ensimmäinen hammas, ajatukset ovat karanneet yhdessä ajan kanssa.

Ajatuksiin kannattaa kiinnittää huomiota ja antaa niille niiden vaatima huomio. Sen jälkeen ajatus on vapaa lentämään vapauttaen tilaa tuleville ajatuksille. Ja niitä kyllä riittää, tulkintoja ja mielen piirroksia. Ja hyvä niin, sillä ajatusten yksi tehtävä on värittää ja täydentää todesta poikkeavia mielen kuvia.

Toisinaan maalaten niitä kauniiksi ja joskus lisäten niihin aivan liian paljon aivan liian kirkkaita värejä.

img_8452.jpg

Aurinkoa sun ajatuksiin! ❤

1 Comment

  1. Se on kyllä jännä miten sitä iän tullen se ajatus menee muka jotenkin tukkoon. Ihan kuin haluaisimme unohtaa sen sisäisen lapsen. Itse aloin taas juoksemaan sen sisäisen lapsen voimalla niin maailma alkoi taas näyttämään parhaat puolensa. Toivon että osaat nauraa itsellesi ❤

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.