Ajatukset eivät ole totta

Ajatukset vaikuttavat suuresti siihen mitä teemme ja tunnemme. Ne kulkevat omia polkujaan vaeltaen toisinaan salamannopeasti ja toisinaan junnaten paikoillaan. Olen saanut itseni lukemattomia kertoja kiinni siitä, että pidän ajatuksia totena. Jos esimerkiksi epäonnistun askareessani, saatan ajatella olevani kyseisessä asiassa huono. Ja koska ajattelen näin, alan uskoa, että olen huono, koska epäonnistuin. Ajatus tekee mielelle tepposet.

Vaikka tosiasiassa ajatukset ovat vain mielen tulkintoja ja tapahtumia. Ne eivät ole todellisia eivätkä totta. En ole sitä, mitä ajatukseni väittävät. Ne ovat vain ajatuksia, eivät mitään muuta.

Pakko tehdä…

Kuinka usein olet huomannut ajattelevasi tai sanovasi ääneen, että nyt on aivan pakko siivota/tehdä töitä/käydä kaupassa/saada jokin asia päätökseen? Tämä ajatusmalli on tyypillinen, sillä on jotenkin helppo ajatella jonkin tehtävän olevan ”pakko”. Ajatukset yrittävät pakottaa meitä tanssimaan tahtonsa mukaan.

Tosiasiassa on hyvin vähän asioita, joita on pakko tehdä. Omalle pojalle olen joskus möläyttänyt, että elämässä on pakko vain kuolla, josta olen saanut muutaman kerran sen koommin kuulla. ”Äiti ei mun ole mikään pakko.” Ei niin.

Ajatuksiin vaipunut

Kirjoitin aiemmin vinkkejä, kuinka harjoitella tietoista läsnäoloa. Arjen hektisyydessä vaipuu helposti ajatusten automaattiohjaukselle. Tiedäthän sen tunteen, kun olet ajanut pitkää tietä ja vaipunut ajatusten syövereihin. Yhtäkkiä havahdut, etkä muista viimeisistä kilometreistä mitään. Sama voi käydä myös arjessa. Havahdut siihen, kun lapselta on lähtenyt ensimmäinen hammas, ajatukset ovat karanneet yhdessä ajan kanssa.

Ajatuksiin kannattaa kiinnittää huomiota ja antaa niille niiden vaatima huomio. Sen jälkeen ajatus on vapaa lentämään vapauttaen tilaa tuleville ajatuksille. Ja niitä kyllä riittää, tulkintoja ja mielen piirroksia. Ja hyvä niin, sillä ajatusten yksi tehtävä on värittää ja täydentää todesta poikkeavia mielen kuvia.

Toisinaan maalaten niitä kauniiksi ja joskus lisäten niihin aivan liian paljon aivan liian kirkkaita värejä.

IMG_8452

Aurinkoa sun ajatuksiin! ❤

Pomon päiväkirja: kaavion ylimmäiset

Mietittiin töissä taannoin, että aika moni hyvä johtaja ja esimies on sellainen, joka on  uskaltanut tehdä asioita jollakin tavalla poikkeavasti. Haastaa perinteisiä tapoja, ottaa riskejä. Vaikka kaikki ei aina menisi putkeen, voi silti ylpeänä todeta, että

Mä sentään edes yritin.

Entä oletko koskaan miettinyt miksi organisaatiokaaviot piirretään kuten ne piirretään? Johtaja on kaiken yläpuolella ja alaiset alapuolella. Ehkä aikoinaan itse johtaja halusi näin näyttää oman statuksensa? Ylimmäisyytensä. Tänä päivänä melko elähtänyt ajatusmalli.

Mitähän tapahtuisi, jos kaavion kääntäisi ylösalaisin? Tehtäisiin alaisista ylimmäisiä. Johtaja edelleen johtaisi joukkojaan mutta kartanluvun sijaan antaisi ihmisten yhdessä löytää polun haluttuun pisteeseen. Tietysti johtajalla täytyy olla kirkas visio siitä mihin joukon tulee päätyä, mutta mitä tapahtuu sitoutumiselle kun ruoka tulee valmiiksi pureksittuna? Oksennusrefleksi.

Menestyvä johtaja ympäröi itsensä sellaisilla ammattilaisilla, joilla on näkemystä, tietoa ja taitoa. Se ei tarkoita, että sen myötä johtajana menestyisi kuka tahansa pystymetsästä napattu. Kyllä, johtajalla on oltava tietty auktoriteetti ja kyllä, johtajan tehtävä on edistää toimintaa ja poistaa polulta esteitä.

Mutta ei johtajan kannata ahtautua eteen heitettyihin saappaisiin vain siksi, että jonkun mielestä niin kuuluu tehdä. Enemminkin rohkeasti tehdä asioita eri tavalla. Ei uutta saavuteta tekemällä samoja vanhoja asioita, eikä historiaa kirjoita kopioijat vaan sellaiset, jotka uskaltavat erottautua.

Missä on se rohkea johtaja, joka ensimmäisenä piirtää itsensä alaistensa alapuolelle? Se ei tarkoita arvon alennusta vaan ymmärrystä siitä, että valmiiksi pureksittu maistuu pahalle. Astumista ulos mukavuusalueelta, kääntäen perinteiset mallit nurinpäin.

Onnenpotkuja odotellessa

Jokainen meistä tuntee jonkun, jolla tuntuu olevan aina sairaan hyvä tuuri. Tiedäthän, sellainen joka voittaa peleissä keskimääräistä useammin, onnistuu yleensä yrityksissään tai muuten vain vetää puoleensa hyviä juttuja. Itse olen onnekas ja saanut solmia avioliiton tällaisen henkilön kanssa.

Pelaan tosi harvoin mitään rahapelejä, lottoa tai pelikoneita. On kuitenkin yksi vakiorivi, jonka pelaan toisinaan, en tosin ole koskaan voittanut sillä mitään. Eräänä lauantaina meidän perheen onnekas laittoi pyynnöstäni tämän samaisen rivin ja voitti. Ei tullut meistä miljonäärejä mutta joku kymppi tilille kilahti kumminkin. On käsittämätöntä, miten joitain onni suosii enemmän kuin toisia.

Onko tosiaan näin, että onnen määrä on vakio, se on vain jaettu eri suhteessa eri tyypeille?

Ei. Asiaa on tutkittu ja onneksi näin ei ole. Aidon oikeasti kellään ei ole sen kummempi tuuri kuin toisilla vaikka siltä joskus tuntuukin. Jotain näissä onnenpekoissa on kuitenkin erilaista kuin monessa muussa ihmisessä. He ovat positiivisempia, avoimempia uusille mahdollisuuksille ja arvelevat asioiden menevän aina parhain päin. Tuurina pidetty onkin positiivinen perusasenne.

Paitsi että he ovat onnekkaampia, he ovat vielä positiivisempiakin. Epäreilua!

Ihmisellä on taipumus kokea tunteitaan tietyllä tavalla ja osalle positiivisten tunteiden kokeminen on helpompaa, toisille se vaatii enemmän ponnisteluja. Onneksi tätä kykyä voi harjoittaa. Voisikin sanoa, että onni on taitolaji. Aivan samalla tavalla siis kuin voi opetella juoksemaan tai pyöräilemään, voi harjoittaa mieltä ja siten positiivisten tunteiden kokemista. Se vanha sanonta siitä asenteesta pitää siis ehdottomasti paikkaansa.

Toinen juttu onkin kokonaan se, huomaako eteen osuvaa onnenpotkua vai kulkeeko sokeana ohi odottaen, milloin onni viimein potkaisee.

Kirjoitus on julkaistu aiemmassa blogissani Aamutuulissa v. 2017. 

Kuvassa oma onnenpotkuni yhdeksän vuoden takaa antoi vielä hetken odottaa.