Kuukauden #someloma

Kuukausi sitten aloitin kesäloman yhteydessä #someloma’n. Sopivasti samoihin aikoihin bongasin Frank Martelan oivallisen tekstin, jonka innoittamana kirjauduin ulos kaikista kanavista ja poistin appsit puhelimen etusivulta. Kaipasin lomaa Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja LinkedInistä. Näihin en ole kajonnut nyt neljään viikkoon.

Someloma ei liene monellekaan tekstejäni seuranneelle yllätys, sillä olen aiemminkin purkanut mieltä kuplista ja virtuaalimaailmoista. Olin miettinyt etukäteen mikä olisi kesälomani tavoite, eli mitä haluan saavuttaa ja miksi juuri seuraavat neljä viikkoa olisivat merkitykselliset. Päätin laittaa kaiken energian perheeseen ja itseeni. Some sai väistyä.

Tapoja muutetaan vaihtamalla niitä parempiin

Some on tullut tavaksi. Tsekkaan aamuisin Instan ja Facen, skrollaan eteeni tarjottavat asiat puoliteholla. Kiinnitän huomiota vain sellaisiin, jotka sattuvat kullakin hetkellä koskettamaan, moni kiinnostava kuuluminen menee ohi. Päivän aikaan käyn kanavissa vielä muutaman kerran. Välillä päivittelen arjen tapahtumia Instagramiin ja jaan blogitekstejä muissa kanavissa.

Aloin pohtia päättömän selailun tai satunnaisen Insta-postailun tuomaa hyötyä. Jos käytän päivästäni vaikkapa tunnin algoritmien minulle valitsemien julkaisujen selailuun, mitä saan vastineeksi? Tai kuinka paljon käytän aikaa kanavissa sosiaaliseen kanssakäymiseen yksinäisen selailun sijaan? Ja mikä tärkeintä, lisääkö some hyvinvointiani vai syökö se sitä?

Päätin, että vaihdan somettamiseen käyttämäni ajan digipäiväkirjaan. Olen nyt kuukauden ajan tallettanut muistoja joka ikisestä kesälomani päivästä, kirjoittanut, lisännyt valokuvia ja piirtänyt. Olen kuvannut tärkeimmät hetket niin kuin haluan ne muistaa enkä niin, kuin ne haluan julkisesti jakaa. Keskittynyt pääni sisäiseen maailmaan muiden ihmisten virtuaalimaailmojen kustannuksella.

Yllättävä matka

Kiinnostava kysymys, jatkuuko someloma vaikka kesäloma päättyy? Tällä hetkellä en, yllättävää kyllä, koe luopuneeni mistään enkä kaipaavani erityisesti mihinkään. Some on hyvä työkalu ja tuottaa usein myös iloa. Olisin muutaman kerran somelomalla tarvinnut Facebookista tietoa, vaikkapa jonkin yrityksen osoitetta, jonka olen päätynyt selvittämään jotenkin muuten. Periaatteen nainen vaikka mustavalkoinen ajattelu saakin aikaan puistatuksia.

Olen myös huomannut ajattelevani ystäviä ja nähnyt heistä unia enemmän kuin aiemmin. Toki lomalla on muutenkin aikaa pysähtyä mutta en muista tällaista edellisiltä kesälomilta. Kun asiat eivät enää tule eteen automaattisesti, joutuu käyttämään enemmän ajatuksia ja mieltä. Erityisen paljon ilahduin kun törmäsin vanhaan ystävään, joka ihmetteli, kun ei ole somessa näkynyt. Sillä hetkellä oma satunnainen somepäivittely sai uuden merkityksen.

Someloma on antanut minulle paljon ja eniten yllätyin kuinka vahva mieli voikaan olla. En ole antanut periksi tylsinäkään hetkinä. Jonkun appsin mukana ohjauduin kerran Faceen ja näin kymmenet ilmoitukset ja yhden kaveripyynnön. Lähipäivinä selviää kuka on tämä mystinen Facen uusi kaveri ja kuinka moni on päättänyt Twitter-suhteemme epäaktiivisen osapuolen vuoksi.

Kannustan todella haastamaan omia tapoja. Antamaan enemmän aikaa itselle ja venyttämään mielen vahvuutta. Testaamaan kuinka paljoon pystyt ja ylittämään omat odotukset. Olemaan hetken se paras versio itsestäsi. ❤

Screenshot 2018-08-08_08-46-57

Kupliinsa tukehtuneet

Elämme suurien kuplien ajanjaksoa. Samaan aikaan kun puhumme käsillä olevasta seuraavasta teollisesta aikakaudesta, olemme ihmisinä eksyneet suureen virtuaalielämän metsikköön.

Näin kesäloman kynnyksellä olen taas huomannut, kuinka aihe on alkanut kiristää lenkkiä kaulani ympärillä. Kun maaliskuun alussa kirjoitin tuon aiemman aihetta liipanneen kirjoituksen, sain valtavasti henkilökohtaista palautetta. Moni kertoi, kuinka kokee rasittavaksi jatkuvan esilläolon ja strategisen henkilöbrändin vaalimisen. Voin kuvitella, että maailmantähdillä on täysin sama fiilis – aina oltava edustettuna, tällättynä, parhaimmillaan. Jos jätät sääresi sheivaamatta, päädyt pallon toiselle puolelle uutisiin.

Eläminen itserakennetussa kuplassa on tuonut mukanaan myös olettamuksen siitä, että lähtökohtaisesti kuplan muita kansalaisia kiinnostaisi yhteisen kuplan asiat. Peilaamme asiaa ymmärryksemme mukaan, joka perustuu kokemukseen kansoista ja kansalaisuuksista. Oikean elämän heimoista, vaikkapa suomalaisuudesta. Kuplan kiinnostuksen määrää mitataan tykkäämisillä, jaoilla ja kommenteilla. Hassua on se, että kuplan muut kansalaiset eivät koe asuvansa sinun kuplassasi vaan omassaan, itseluomassaan. Ei heitä kiinnosta sinun kuplasi asiat vaan omansa, elleivät ne sattumoisin risteä. Samaan aikaan ihmiset kokevat tukehtuvansa omiin kupliinsa ja kokevat riittämättömyyden tunnetta.

Pohdiskelin tänään kuinka väljentää köyttä ennen kuin se salpaa hengityksen kokonaan. Olisiko kesälomalla pidettävä sometauko vastaus? Kaiketi, toisaalta en usko totaalikieltämisen voimaan missään asiassa. Ehkä tässä kohden riittää pelkkä tietoisuus siitä, että luomani kupla ei lisää hyvinvointiani juuri nyt ja korvaan sen tärkeämmillä asioilla. Vaikkapa keskittymällä siihen, mitä muuta uusi aikakausi tuo mukanaan kuin virtuaalimetsät ja suuret kuplat.

 

Se oikean elämän Neymar

MM-väki kohisi eilen brassifutaaja Neymarin filmatessa kentän laidalla. Sen verran lajista tiedän, että mitä paremmin kentällä näyttelee, sitä varmemmin saa vastustajan kortin nousemaan.

Tilanteesta tuli mieleen yksi tuttava, joka on samanlainen normielämän filmaaja. Näennäisesti mukava ja positiivinen, oikeasti häikäilemätön oman edun tavoittelija ja selkäänpuukottaja. Jos elämää poljettaisiin futiskentällä, ei tarvitsisi hetkeäkään miettiä mistä pelaajasta on kyse. Punaisen kortin metsästäjä.

Moni tavoittelee onnellista elämää ja positiivista elämänkatsomusta. Siksi saattaa herätä himo näennäisesti vain esittää oikean elämän positiivaria. Rakentaa strategisesti optimistista ja energistä henkilöbrändiä, vaikka iltaisin kerääkin ketunhännät kainaloista ja teroittaa puukot odottamaan seuraavaa iskua.

Onni on tunne. Arjen hetki, joka synnyttää positiivisen lämmön ihmisen sisällä. Ei tullakseen onnelliseksi tarvitse taikatemppuja, ketunhäntiä eikä filmaustaitoja. Omat ajatukset vievät jo pitkälle. Onnellisuustutkijan mukaan esimerkiksi ihan hyvä loma voi olla riittävän hyvä tehdäkseen onnelliseksi. Turha täydellisyyden tavoittelu vaan stressaa ja siksi ihan hyväkin riittää.

Oma onnellisuus kasvaa tekemällä hyvää. Olemalla empaattinen, elämällä eettisesti tai käyttämällä aikaa muiden hyväksi. Ehkä näitä kaikkia. Auttamalla ja tukemalla, ei iskemällä tilaisuuden tullen.

Futiskentällä ihan hyvä saattaa riittää jos mukana on tarpeeksi tuuria. Onneksi oikeaa elämää ei mitata puoliajoissa vaan aidoissa ihan hyvissä hetkissä, joissa onni nousee molempien kohtaajien tunteisiin.

Nimetön suunn.malli (2)

 

Kiipeä puuhun kuin Tarzan ja kasvata onnellisuuden siemeniä

Kävin poimimassa vanhasta blogista muutaman vinkin, jonka perusteella eräs lukija kerran leimasi mut vähän tärähteeksi. Mikäs siinä, ihminen katsoo elämää eri lasein. Lue ja päättele itse onko kaikki inkkarit kanootissa vai jäikö joku heistä rannalle.

Miten kehittää positiivista ajattelua ja kuinka omaa mieltä voi harjoittaa näkemään hyvää? Äkkiseltään tuli mieleen, että…

  • Listaa iltaisin mitä kaikkea hyvää elämässä on ja mistä olet kiitollinen. Tee listaus joka ilta parin viikon ajan. Puhelimeen saa läjäpäin sovelluksia tähän tarkoitukseen.
  • Keskity ongelmien sijasta ratkaisuihin. Mikään ei ratkea valittamalla mutta uudet ideat vie eteenpäin.
  • Kun hermot menee, ala laulaa. Äkäisenä ei voi nimittäin hoilottaa, koita vaikka jos et usko!
  • Naura itsellesi: katso peilistä ja irvistä oikein makeasti. Vieläkö tekee mieli nyrpeillä?
  • Hulluttele. Riehu lasten, kollegojen tai itsesi kanssa. Muistele, miltä tuntui olla 5-vuotias ja naura vatsa kippurassa. Kiipeä puuhun, leiki Tarzania, ulvo sydämesi kyllyydestä. Elämä on tässä ja nyt. ❤